maanantai 28. syyskuuta 2015

Muutoksia ilmassa

Kotisivut ovat uudistuneet ja samalla muutoksia tapahtuu myös blogin puolella. Tästä lähtien blogitekstit ovat luettavissa kotisivujen yhteydessä osoitteessa www.milajadesign.fi.


Blogitekstit löydät heti etusivulta Viimeisimmät blogikirjoitukset -otsikon alta.

Tervetuloa tutustumaan uusille sivuille! :)

lauantai 30. toukokuuta 2015

Babyshowereita ja läksiäisiä

Mitä voisit olettaa saavasi lahjaksi käsityöyrittäjältä? Kenties jotain käsintehtyä? Itse en ainakaan tässä olettamuksessa ole mikään poikkeus ja se on tullut nähtyä tänä keväänä useammin kuin kerran. :)

Pääsin tekemään kaikkea ihanaa pienelle vauvalle, suunnitellessani lahjaa ystäväni babyshowereille. Tuleva äiti oli ehtinyt aikaisemmin jo esittää toiveen vaunuverhosta, joten yksi idea oli jo valmiina. Toiveena oli, että verhoon aplikoitaisiin jonkilainen kettu, joten tältä pohjalta lähdettiin suunnitelmaa toteuttamaan. 


Koskaan aikaisemmin en ole edes kokeillut aplikointia, joten tätä lahjaa sai hieman purkaa ja pyöritellä, ennen kuin lopputulos alkoi näyttää siltä, että sen lahjaksi tohtisi antaa. Vaunuverho syntyi lähes kokonaan kotoa löytyvistä kankaista, joten kaikki kankaatkaan eivät ehkä olleet ihan parhaita mahdollisia.. :D Kaikesta huolimatta tätä työtä oli hauska tehdä ja uskon, että näitä tulee tehtyä vielä tulevaisuudessakin.


Yläreunan kiinnityslenkeiksi olisin halunnut mustat renkaat, mutta tähän hätään sellaisia ei tuntunut löytyvän mistään. Missähän niitä myydään? Lisäsin vaunuverhon alakulmiin myös lenkit, joiden avulla verhon voi tarvittaessa sitoa kiinni. Kuvien laatu näyttää olevan nyt aika huono, mutta kyllähän noista kuitenkin hyvin selvää saa! :)

Mahassa kasvavan pienokaisen sukupuoli oli jo etukäteen paljastettu, joten osasin ottaa tämän huomioon värivalinnoissa. Ei mitään vaaleanpunaista tulevalle kummipojalle (kyllä, pääsen kummiksi <3)! :)

Niin kauan, kuin olen ystäväni raskaudesta tiennyt, olen myös tiennyt tekeväni pienokaiselle ikiomat tossut. Tässä ne nyt ovat (suloiset vai mitä?)!


Viime jouluna pieni tyttövauva sai omat vaaleanpunaiset tossut:


Vaunuverhon ja tossujen lisäksi laitoin pakettiin unilaulu cd:n sekä yhden pienen lisäyksen. Pojan isä on ns. "Mersu miehiä", joten mikä sopisikaan paremmin, kuin...


...aiheeseen liittyvä body? :)


Nyt vain odotellaan pienokaisen syntymää! :)

***

Tänä keväänä läksiäislahjat ovat olleet hyvin ajankohtainen aihe omalla kohdallani. Epävakaan terveydentilani myötä olen joutunut harkitsemaan omaa elämäntilannettani yhteen jos useampaankin kertaan. Tällä hetkellä tilanne on nyt se, etten pysty jatkamaan työtäni lastentarhaopettajana, joten päätin hyödyntää tilanteen ja hankkia vihdoin käsityöalan koulutuksen. Elokuussa alkaakin tekstiilialan artesaanin opinnot Oulussa! :)

Vaikka odotankin koulun alkua suurella innolla, nämä viime päivät ovat olleet raskaampia, kuin olisin voinut koskaan kuvitellakaan. Kuinka tiiviisti ihminen voikaan kiintyä omaan työyhteisöönsä, työkavereihin ja niihin kaikkiin ihaniin lapsiin? Minä, joka en koskaan aikaisemmin vastaavissa tilanteissa ole kyyneltä tirauttanut, järkytyin toden teolla patojen auetessa viimeisenä työpäivänä..

Olin pitkään suunnitellut tekeväni lapsille omat "läksiäispussit", jotka ojentaisin heille kevätjuhlassa. Jokaisesta pussista löytyi suurella rakkaudella tehty kortti, karkkirasia ja pieni yllätys.


"Suljen ihanan soittorasian,
kierrän lauluni kippuraan.
Muiston mukavan taskuun taputan
siihen saakka kun tavataan.
Kiitän, kumarran, niiaan, vilkutan,
pian taas yhdessä lauletaan."

Samaa laulua lapset lauloivat ojentaessaan tämän *snif*;


No, mutta jotta ei kokonaan eksyttäisiin aiheesta, niin siirrytään niihin yllätyksiin.. Tyttöjen pusseihin laitoin paketit hiuspinnejä.


Pojille puolestaan olin suunnitellut tekeväni autoheijastimet, mutta kaikki ei mennytkään ihan suunnitelmien mukaan... Juhlia edeltävänä iltana heijastimien viimeistely keskeytyi täysin, joutuessani äkillisesti päivystykseen (kuten sanoin, hieman epävakaa terveydentila).. Noh, siinä meni se idea, ei meinaa hirveästi enää ommeltu tuona iltana. Lopulta päädyin ostamaan poikien pusseihin saippuakuplapullot (vai miksikä niitä oikein sanotaan?!). Ihan mieluinen yllätyshän tuokin on ainakin sen perusteella, mitä ovat päiväkodilla tykänneet. :)

Mutta eipä ne läksiäislahjat tähän jääneet. Työkavereita piti muistaa myös ja halusin antaa lahjat, jotka kuvastavat sitä, mistä itse olen heidät oppinut muistamaan. Ja tottakai jotain hieman pysyvämpää kuin karkki- tai suklaarasia! :) Värit ja kuvioinnit oli tarkkaan mietitty.

Lopputulos näytti tältä:


 Ehkä aavistuksen rajoittunutta tää meikäläisen tuttavapiiri 
ainakin näin niinkuin autonmerkin kannalta :D
 
 

Joukon jatkona oli myös Hello Kitty -teemainen hiuspanta, mutta kuvaaminen unohtui kokonaan, kun ompelukone innostui temppuilemaan.



Kiitos vielä kerran koko työyhteisölle!
Teitte näistä vuosista unohtumattomat! <3

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Selvitystä kevään hiljaiselosta

Viime kerrasta on kulunut jo lähes laittoman kauan! Viettelen tosiaan tämän kevään ajan hiljaiseloa yritystoiminnassa, keskittyen lähinnä tuotteiden suunnitteluun ja erityisesti omasta terveydestä huolehtimiseen. Kesällä on kuitenkin edessä myyjäisiä, joista tulee löytymään myös Milaja Designin tuotteita, joten ei tämä hiljaiselo loputtomiin kestä! :)

Kuten jo aikaisemmin on vihailtu, kesän myyjäisissä tulee näkymään uutta Milaja Designia, mutta myyntipöydästä löytyy myös ennestään tuttuja tuotteita. Joko olette nähneet uuden, ihanan logon?



Kevään ajan yrityksen toimintaa pystyy parhaiten seuraamaan Facebookissa ja Instagramissa, joita pyrin päivittämään jatkossa hieman tiiviimmin. Tämän kevään suurin tavoite on kuitenkin oman terveyden ylläpito, minkä vuoksi sosiaalisessa mediassa on hiljaisempaa. Kiitos kaikille kärsivällisyydestä!


Kaikille oikein aurinkoista kevättä! :)

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Lisää kuoseja ja myyjäisiä

Hetken aikaa on nyt eletty pientä hiljaiseloa, mutta mihinkään ei ole hävitty! Syynä tähän on vain kiireinen aikataulu, eli töitä riittää. :) Kiitos siitä! <3 Eipä kai tuo kiire koskaan lopu, mutta ainakin näin aloittelevalla yrittäjällä tuntuu riittävän hommaa joka minuutille

Mutta nyt.. Puolentoista viikon päässä siintävät jälleen seuraavat myyjäiset, joten hommaa riittää! Yllätys, yllätys, jälleen ollaan Raahessa. :) Tällä kertaa kyseessä on 30.11. Raahen liikuntahallilla järjestettävät Naistenmessut (klo 11.00-17.00). Messuille mukaan pakataan tuotteita, joita ei vielä aikaisemmin ole ollut saatavilla, joten nyt kaikki porukalla messuilemaan! :) 

Tuotteita löytyy edelleen myös Ylivieskan Kädentaitajien käsityö- ja lahjaliikkeestä (hox! aukioloajat muuttuvat viikolla 48, eli ma-su klo 10-17). Uusia tuotteita saadaan Ylivieskaan joulukuussa ja siellähän ollaan aina 21.12. saakka.

Pipokankaiden valikoima on tällä välin päässyt hieman laajentumaan, joten päivitelläänpä kuvamateriaalia myös tännepäin! :)

Kirahvi, keltainen

Paloauto, vihreä

Auto, sininen

 
Auto, ruskea

Lepakot, harmaa

Työkoneet, harmaa

Ja tottakai myös..

Pöllöt, harmaa

...pitää todelliselta pöllöfanilta löytyä paljon pöllöjä! :)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Tuote-esittelyssä trikoopipot

Trikoopipot

On tullut paljon kyselyjä pipojen erilaisista kuoseista, joten tässä hieman esimakua! :)

Lasten pipo 12,00 € (ilman heijastinta 11,00 €)
Aikuisten pipo 14,00 € (ilman heijastinta 13,00 €)

Pipoihin on mahdollista saada myös lämmin fleecevuori.

Kuosivalikoima näyttää tällä hetkellä tältä:
 

 
Paloauto 
New Star tummanruskea

New Star violetti

Apina vihreä

Apina tummanruskea

 Apina turkoosi

Kettu vihreä

 Tassu sininen

Tassu ruskea

 Örkki lime

 Örkki harmaa

Örkki pinkki

Tähti tummanharmaa/musta

Pilvet musta

Kummitus

Myyjäisten jälkitunnelmia

Huh, mikä viikonloppu! :) Tässä vaiheessa ei voi kuin hymyillä, vaikka väsyttääkin ihan hulluna (meinaa olla pientä aikatauluttamista tää työn ohella yrittäminen). Ensimmäisistä messuista on nyt selvitty ja niistä saikin aika hyvin potkua ponnistaa eteenpäin.
Tällaista Raahessa viime viikonloppuna
 

Tuotteiden suosio ylitti kaikki odotukset ja siks joudunkin hieman vetämään takaisin aikaisempia puheitani. Olen puhunut paljon siitä, kuinka otan rauhallisen aloituksen tähän yrittämiseen ja starttaan kunnolla vasta alkuvuodesta. Noh, ei se nyt ihan niin taidakaan mennä.. ;) Nyt on tehty useampia sopimuksia eri suuntiin ja startataankin ihan kunnolla jo tämän vuoden puolella. Virallisten nettisivujen työstäminen on edelleen vaiheessa, mutta pyrin päivittämään blogia ja facebookia mahdollisimman tasaisin väliajoin.

Hiuspompulat 6,00 €

Myyntipisteestä toiseen, eli Milaja Designin tuotteita löytyy nyt myös Ylivieskasta, Kädentaitajien käsityö- ja lahjaliikkeestä (Valtakatu 13, K-Market Mustikan vieressä). 


Auki 29.10 – 21.12.2014 (viikot 44 – 51)
ti – pe klo 10 – 17.00
la klo 10 - 15.00
su klo 12 – 15.00
 


Käykäähän tutustumassa!

Tällä hetkellä tuotevalikoima joulupuodissa on lähes sama, kuin viikonlopun messuilla Raahessa, mutta uusia tuotteita on tulossa! Huikeita suunnitelmia, kun vaan pääsis toteuttamaan niitä mahdollisimman pian! :)



Pöllö- ja prinsessa pompulat osoittautuivat viikonloppuna niin suosituiksi, että loppuivat varastosta lähes kokonaan. Ei kuitenkaan syytä huoleen, lisää on tulossa! :) 




Huomioittehan, että teen tuotteita myös tilauksesta, mittojen (esimerkiksi pipot) mukaan. Eli jos mieleistä ei Ylivieskasta löydy, ei muuta kuin yhteyttä Facebookin tai sähköpostin kautta, niin katsotaan mitä voidan asian eteen tehdä! :)

tiistai 21. lokakuuta 2014

Terveisiä Karnaluksista

Olipahan reissu! Olin etukäteen kuullut paljon siitä, miten monen mutkan takana Virossa sijaitseva käsityöliike Karnaluks sijaitsee. Noh, näinhän se oli.. Ei mahtais olla yhtään pahitteeks panostaa muutamalla lisäkyltillä (tai vaihtaa nykyiset hieman näyttävämpiin). :) 

Hieman erilaista oli myös liikkeen sisäänkäynnin vieressä oleva ovisummeri. Sisälle päästäkseen asiakkaiden tulee soittaa ovisummeria, jonka jälkeen myyjät avaavat oven kassalta käsin. Siinä oli lauantaina myyjillä hommaa, kun asiakkaita lappas koko ajan sisälle ja jonot vaan kasvo. Huh, ei käyny kateeks!

Pari ovea ja portaita ylös, kunnes löytyi oikea ovi.

Ikinä aikaisemmin en kyllä ollu ton mittakaavan käsityöliikkeessä käynyt! Alkuun häkellyin aika totaalisesti, eikä ostosten teosta meinannut tulla yhtään mitään! :D Onneks oli ostoslista matkassa mukana, niin osas sen avulla lähtee hieman suunnistamaan. 

Oli nappia, nauhaa, puikkoa ja vaikka mitä!

 Karnaluksista on todella vaikea saada oikea käsitys pelkästään kuvien avulla. Siellä on pakko käydä itse, ihan käsittämätöntä! Tavaroita oli silmän kantamattomiin ja  kaikki neliöt oli hyödynnetty viimesen päälle. Vaikka olihan siellä aikamoinen kaaos.. Ei mitään marketti tyylistä järjestystä, vaan tavarat oli pahvilaatikoissa, isoissa pinoissa ja aika ahtaasti. Hyllyjen välissä ei paljon toisia ohiteltu, vaan oli parempi lähtee suosiolla kiertämään toista kautta.

Tässä vain murto-osa Karnaluksin vetoketju valikoimasta.

Mutta oikeesti, se tavaran määrä! Tiedoksi Karnaluksiin suuntaaville, varatkaa paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Alku shokista selviämiseen voi mennä hetki, ennen kun kykenee ostosten tekoon.. :D Niin ja muistakaa, kaikkea ei ole pakko ostaa kerralla.. ;)
Lankoja..
 ..ja vähän lisää lankoja..

 Lankoja tuolta kyllä löytyy! Niille oli varattu ihan oma "huone", jossa oli hylly toisensa jälkeen erilaisia lankoja. 

Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka! Karnaluks ei ihan suotta ole Viron suosituin kohde käsityöihmisten keskuudessa. :)