maanantai 13. lokakuuta 2014

Unelmasta totta

Posti toi perjantaina mukanaan kirjeen, joka teki pitkäaikaisesta haaveesta vihdoin todellista. Oma yritys on nyt virallisesti syntynyt! :) Milaja Design on vielä aivan lastenkengissä, mutta ensimmäiset myyjäiset siintävät jo muutaman viikon päässä, joten kiirettä pitää. Kiireisestä aikataulusta huolimatta yritystäni ei välttämättä monista myyjäisistä vielä tämän vuoden aikana löydy, koska toiminnan käynnistäminen ja käytännön järjestelyt vievät oman aikansa. 

Kuinka tähän kaikkeen oikein päädyttiin? Käsitöitä olen tehnyt koko ikäni ja voidaankin ehkä puhua enemmän elämäntavasta kuin harrastuksesta. Omasta yrityksestä haaveilin ensimmäisiä kertoja joskus 5-6 vuotta sitten, mutta rohkeus ei vielä riittänyt ja haave hautautui useaksi vuodeksi. Ajatus rupes kuitenkin uudestaan heräilemään noin vuosi sitte, kun löysin ihan huikean Letkiä Clothin blogin. Samalta paikkakunnalta löytyi lähes samanikäinen tuore yrittäjä, jonka touhuja pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä blogin kautta. Voisko olla yhtään parempaa tapaa tutustua yrittäjän elämään?

Letkiän touhuja seuratessa kiinnostus omaa yritystä kohtaan kasvoi koko ajan kunnes tänä syksynä tein lopullisen päätöksen. Syteen tai saveen, mutta yritetään! En kuitenkaan tohtinut luopua vakituisesta työstä, joten yritystoimintani on sivutoimista. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä missä sitä ollaan parin vuoden päästä! ;) Noh, ei ainakaan vielä.. :)

Yritystoimintaan olin jonkin verran tutustunut jo aikasemmin, mutta aika tyhjän päältä lähdettiin. Letkiä Clothin yrittäjältä Miljalta sain ihanasti apua alun paniikkivaiheissa ja tuota kautta löysin myös yrittäjäneuvojan pakeille. Nostan hattua Miljalle, oli meinaa aika huikeeta toimintaa täysin tuntemattomalta ihmiseltä! :)

No joo, siinä nyt oli vähän tuota historiaa, mutta mistä Milaja Design sitten koostuu? Tuotevalikoimastani löytyy tulevaisuudessa mm. sisustus- ja lahjatavaroita sekä lastentarvikkeita. Innostus lähti tuttinauhoista ja päällystetyistä napeista, mutta nykyisin uusia ideoita tulee jatkuvalla syötöllä


Syötävän suloisia printtejä tuttinauhoissa! Blogia seuratessa jotkut saattaavat 
ehkä huomata yrittäjän pienimuotoisen pöllöhulluuden..
 
Ensimmäisiä nappeja valmiina. Napeista syntyy mm. hiuslenkkejä, pinnejä ja korvakoruja. Nämä ihanat pöllöt pääsevät koristamaan hiuslenkkejä.


Näiden ihanuuksien lisäksi tulossa on paljon muuta, kuten esimerkiksi pipoja, koristetyynynpäällisiä, erilaisia pussukoita, vauvojen tossuja ja paljon muuta! Tämä bloggaaja on kuitenkin vielä niin vaiheessa, ettei tuotekuvia juurikaan löydy. Pyrin kyllä korjaamaan tilanteen mahdollisimman pian!

Blogin ulkoasu on vielä vaiheessa, eikä yrityksen logokaan ole ihan sitä, mitä haen, mutta niitäkin muokkaillaan tässä hiljalleen. Ja mitä tuohon logoon tulee, niin kaikki ideat ovat tervetulleita! :) 


Onko vähän tylsä?

 
Ehkä tässä olis nyt näin ensihätään tällainen sopivan "tiivis" sepostus siitä, mistä oikein on kyse. Tuotteita en nyt vielä hirveästi mainosta, koska tarjoilen niitä sitten tarkemmin kuvien kanssa, kun pystyn konkreettisesti näyttämään, mitä tarjoan! :)

2 kommenttia:

  1. JES! ihanaa, ihanaa! hatunnosto kyllä takasi, kiva, että sitä on ollu itellä vaikutusta ja jopa positiiviseen suuntaan. ;) nyt vaan tsemiä kamalasti! missäs on ensimmäiset myyjäiset?

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiitos! Raahessa marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna, mut siitä olis tarkotus kirjotella sit lähempänä vähä tarkemmin. :)

    VastaaPoista